28. syyskuuta 2014

Rakkautta, anarkiaa, miekkamiehiä ja legendoja

Tämä blogikirjoitus sisältää spoilereita, joten nyt kannattaa lopettaa lukeminen, jos ei halua tietää enempää.

Rakkautta & Anarkiaa -festivaali kuuluu niihin syksyn tapahtumiin, joihin haluaisin osallistua paremmin joka vuosi. Tänä vuonna ennätin mennä vain neljään elokuvaan. Katalogissa oli useampi elokuva, jotka olisivat kiinnostaneet, esimerkiksi Puolaan sijoittuva "Ida" kuului niihin. Festivaalin valikoima oli niin mielenkiintoinen, että ystäväni jaksoi istua katsomassa yli 20 elokuvaa. Ihailtavaa.



Itse valitsin kolme must see -elokuvaa ja yhden ystävien kanssa katsottavan. Ensimmäisenä kävin katsomassa Studio Ghiblistä tehdyn dokumentin The Kingdom of Dreams and Madness. Ghiblin tuotantoa ja historiaa tuntevalle dokumentti ei mitään kovinkaan suurta ja yllättävää antanut. Se oli kuitenkin hyvin lempeä tapa saatella Miyazaki eläkkeelle. Dokumentin tunnella oli usein hyvin lähellä Ghiblin elokuvien seesteisyyttä. Ehkä katsojana olisin kaivannut enemmän Ghiblin kehityshistoriaa kuin vain kahden suuren ohjaajan viimeisten elokuvien tarkastelua.
Engelin elokuvateatteri, jossa Ghibli-dokkaria näytettiin, on myös oma kokemuksensa. Tunnelmallinen ja pienuudessaan lähes söpö. En ollut aiemmin käynyt katsomassa siellä mitään.

Toisena elokuva kävin katsomassa ranskalaisen Beauty and the Beast -elokuvan, joka oli visuaalisesti kaunis, mutta tarinaltaan yllätyksetön versio Kaunottaresta ja hirviöistä. Katsottava, mutta ei mikään ihmeellinen.



Ehkä kaikista eniten olin odottanut Rurouni Kenshin -elokuvien näkemistä. Vuosi sitten näin trilogian ensimmäisen osan ja nyt istuin katsomassa toisen ja kolmannen peräkkäin. Kenshin kuului minun nuoruuteni sankareihin ja koko animesarjan nähneenä elokuvia ei vain voinut ohittaa. Sato Takeru pääsi lähelle muistikuvaani Kenshinistä, vaikka olisin ehkä kaivannut hämmentyneitä oro-kommentteja enemmän. Hänellä oli sitä muuntautumiskykyä mitä Kenshinin rooli vaatii.

Kokonaisuudessaan molemmat elokuvat toimivat ja noin 50 osaa animesarjasta oli saatu kohtuullisesti typistettyä reiluun neljään tuntiin. Taistelukohtaukset olivat toteutettu sen verran hienosti, ettei tullut toiston kokemusta. Liikkeiden sulavuus ja miekan käsittelyn kauneus sai jälleen arvotamaan japanilaista elokuvaa ja pohtimaan pitäisikö sitä lähteä kendo-kurssille. Vain kahdessa kohtaan tuli epäuskoinen olo suhteessa elokuvien aikakauteen. Molemmat olivat vielä samasta roolihahmosta. Pahiksen Shishion kääret olivat liian paksut suhteessa siihen mitä ne ovat animessa ja mangassa. Näyttivät enemmän pään ympärille kiedotuilta kankaisilta vöiltä koin kääreiltä. Ja hänellä hänellä oli maiharin näköiset kengät, joiden pohjat näyttivät ihan conversen kumipohjilta.




Nauroin toisen elokuvan lopussa, kun Masaharu Fukuyama tuli valkokankaalle. Olin ainoa salissa joka nauroi. Kohtaus oli hyvin eteerinen ja lähes salaperäinen. Mutta se oli Masaharu Fukuyama, joten lähes kikatin. Herra "Galileo" näyttelee Kenshinin mestaria! Niin erilaiset roolit. Olihan hän jo todella loistava Isänsä pojassa, jonka siis kävin kahdesti katsomassa kesällä. Kolmos elokuvassa hän onnistui oikein loistavasti roolissaan. Lähikuvissa hänen taitonsa ilmaista muutosta pelkästään kasvojen ilmeillä tuli esiin hyvinkin dramaattisesti. Elokuvat voisi katsoa uudestaan jo pelkästään hänen onnistuneen näyttelemisen takia. Mielenkiinnolla odotan mitä hän tekee seuraavaksi.

Merkitsin katalogista muita elokuvia joita haluaisin nähdä. Toivottavasti edes osa tulisi katsottavaksi talven aikana. Ja ehkä ensi syksynä voisi yrittää saada omalle listallekin vähän enemmän elokuvia.

Nyt kuppi teetä ja Masaharu Fukuyaman Milk tea.

14. syyskuuta 2014

Kirppareilta keräilijäksi

Olen aina ollut huono kirpparikävijä. Saan välillä puuskia, jolloin saatan koluta useammankin kirpparin. Sen sijaan olen aina pitänyt erilaisista antiikkiliikkeistä ja antikvariaateista.
- Sivuhuomiona pitää kertoa, että Porvoossa lopettaa antikvariaatti Lukeva, kun sitä pitänyt Vexi jää eläkkeelle nyt syksyllä. Jos olisi ollut rohkeutta ja takataskussa ylimääräistä, olisi siinä voinut olla seuraava projekti. Yli 20 vuotta Porvoossa kirjoja (ja Magic-kortteja) myynyt liike on kyllä ollut monelle lukijalle (ja ropettajalle) tärkeä osa kaupunkia. Kiitos kaikista kirjojen täyteisistä vuosista. -

Mutta itseasiaan takaisin. Tälle viikonlopulle sattui itseasiassa kaksi kirpparikäyntiä. Toinen oli FB:stä bongaamani Sisustusbloggaajien kirppis Pasilan vanhassa veturitallissa. Minua kiinnosti ehkä enemmän paikka kuin itse tapahtuma, sillä saavuimme tunti tapahtuman alkamisen jälkeen paikalle. Vastaamme käveli ihmisiä kantamusten kanssa ja huomasin ainakin muutaman mielenkiintoisen vanhan laatikon kantamuksista. Paikan päällä odotti jono ja tyhjentyneitä pöytiä. Jos olisi halunnut kortteja, sisustusjulisteita, opetustauluja, koruja tai sekalaisesti erilaisia astioita ja retrosisustuselementtejä, olisi niitä vielä pöydiltä löytynyt. Minun matkaani ei kuitenkaan lähtenyt muuta kuin pieni lasinen korurasia hyväntekeväisyyspöydässä. Monelle innokkaalle sisustajalle ja lastenvaatteita kaivanneille olisi kuitenkin varmasti löytynyt jotakin vielä iltapäivällä.
Tapahtumalla on hauska idea, ja jos olisi jaksanut nousta ajoissa olisi ehkä voinut tehdä kotiin keräilijälöytöjä. Useisiin hyviin ideoihin törmäsin ja aloin jälleen harkita ompelukoneen hankkimista.

Jonoa oli, mutta se eteni nopeasti jatkuen sitten sisällä.
Vartin myöhemmin oli ollut helpompi kulkea sisällä.
Toisaalta mitä löytöjä sitten olisi voinut tehdä?  

Viikonloppuun mahtui toinenkin isompi kirpparitapahtuma. Kattilahallissa oli MyIittalan järjestämä Vintage-tapahtuma sunnuntaina. Myynnissä oli Iittalan, Hackmannin ja Arabian vanhoja tuotteita. Myyjinä oli iso joukko myIittalalaisia. Sinne ryntäsimme heti kahdeltatoista. Ja teimme useamman löydön. Nanny Stillia ja Kaj Franckia, Tuuli-astiastoa, seinälautasia... Jokaiselta pöydältä löytyi ihasteltavaa ja jotain mitä olisi halunnut kotia kantaa. Onneksi olin päättänyt budjetin etukäteen ja neljä eri asiaa mitä etsin. Kolme löysin, yhtä en ja yksi ylläri lähti kotiin mukaan. Mietin kyllä jälkikäteen kuinka uskollisia me suomalaiset olemmekaan kotimaisille tuotteille ja erityisesti Iittalan ja Arabian tuotteille. Miten niistä tulevat meidän keräilykohteet, vaikka maailma on täynnä kauniita asioita ja lasia.


Franckin Sointu-astiat olivat erityisen etsinnän alla tällä kertaa. Halusin tiettyä väriä,
 joten oli ihme, että löysin kuusi pullalautasta ja vielä aivan ihmeelliseen hintaan.
Koko pino 20 eurolla ja vain yksi rikkinäinen lautanen.
Mukaan lähti myös yksi Jar, 4 hot&cool-lasia ja ihastuttava pieni sokerikippo. 



Tätä ei voinut jättää pöytään. Se oli vain niin mahdottoman söpö.
Minulla ei ole Rörstrandin astioista, eikä ehkä vähään aikaan tulekaan muita. 

Nämä ihanat jälkkärimaljat bongasin serkulleni, mutta hinta esti synttärilahjaksi ostamisen.
Kaikki kuusi olivat aivan priimaa. Harmitti, ettei voinut ostaa.
Franckin Sointua olen alkanut vähitellen kerätä. Juuri oikean värin ja käyttökelpoisten astioiden löytäminen kohtuu hinnalla on kuitenkin vaikeaa. Etsintä jatkuu niiden osalta. Onneksi jälleen löytyi käyttökelpoisia astioita mukaan. Samalla kyllä mietin mistä pitää kotona luopua, että uudet mahtuvat pikkuruiseen keittiööni. Onneksi Jarsin saa vanhan päälle.

Kirpparitiloina Kattilahalli ja Veturihalli olivat molemmat toimivia. Ehkä Kattilahalli hieman parempi, sillä ei tarvinnut kulkea jonossa vaan hajaantuminen oli mahdollista. Toivottavasti tilat säilyvät jatkossakin tälläisissä käyttötarkoituksissa.

Muumi-mukeja eikä 24h-lautasia tullut ostettua lisää. Yksi muumi taloudessa riittää.
 Niistä kuitenkin nautin nimipäiväpullan ja -teen. Mustikkavaniliapullaa ja karpaloteetä
kaiken keräilyn ja keräilymättömyyden päätteeksi. 

Pitkien kävelyjen varrelta

Kaupungit ovat kävelyistä tehtyjä. Olin ystävieni kanssa viime kuussa Porvoossa. Toinen heistä oli emsimmäistä kertaa siellä ja toinen oli lapsena asunut meidän kulmilla. Kiersimme loppujen lopuksi aika pienellä alueella, koska lauantaipäivä oli hyvin sateinen. Vanhassa kaupungissa ja sen ympäristössä on paljon erilaista nähtää.

Vierailun aloitimme Runebergin kotimuseosta ja Walter Runebergin veistoskokoelmasta, koska ne ovat ehkä keskeisimpiä museoita Porvoossa. Itse olen käynyt viimeisen parin vuoden aikana kotimuseossa useampaan otteeseen, mutta veistoskokoelmassa viimeeksi varmasti 1990-luvulla.

Runebergin kodin puutarha oli vielä paikoin täydessä kukassa.
Puskista sai poimia karviaisia ja viinimarjoja. 

Itse kodissa ei saa sisällä kuvata, mikä on harmi, mutta ihan ymmärrettävää. 

Museoiden lisäksi perjantaihin kuului vanhan kaupungin pikkupuodit ja kahvilla käynti. Cafe Gabriolessa söimme lounaan ja päiväkahvit, ja perinteisessä Cafe Helmessä nautimme iltapäiväteet.


Porvoossa ei käydä piipahtamatta kahville ja kakulle Cafe Gabriolessa.
Me olimme suklaalinjalla:  Sacher, Schwarzwaldin kakkua ja suklaaprinsessa. 


Lauantaina meidät yllätti sade useampaan otteeseen. Olimme alunperin ajatelleet mennä lintutornille tähyilemään merelle ja katsomaan rantaheinikossa kesää viettäviä mullikoita, mutta puolessa välissä matkaa taivas aukesi ja vettä tuli saavista kaatamalla. Palasimme sitten majapaikkaan ja muutimme suunnitelmia.

Päädyimme kävelemään toista reittiä vanhaan kaupunkiin (bulevardi, kirjasto, entinen eläinmuseo) ja vanhalle asemalle. Sadekuurojen takia iltapäivästä tuli rikkonainen, mutta näimme paljon kaikkea läheltä vanhaa kaupunkia.

Lauantaina näimme vanhalla asemalla lättähatun. Se oli juuri lähdössä.
 Jos ei olisi ollut paluulippuja bussiin, olisimme vaihtaneet menopeliä. 


Porvoossa yksi ihanimmista asiosista on metsiköt kaupungissa. Harvemmin kuitenkin
 tulee kuljettua Näsinmäellä. Tällä kertaa kävelimme siellä. Ensi kerralla ehkä
Joonaanmäellä tai Linnamäellä. 

Oli pakko ottaa kirkosta hieman erilainen kuva. Myös jokikin näkyy pilkahduksena.
 (Kuva otettu Näsinmäen näköalapaikalta, siirtolohkaseen vierestä.)


Vanhan kaupungin pikkuputeekkeja kierrellessä teimme monia hauskoja löytöjä. Sisustusideoita ja maalausvinkkejä keräsimme useasta eri paikasta. Cafe Fannysta löydetty tapetti mietitytti: Sopisiko tämä kotiin vai ei?

Näsinmäen hautasmaasta tuli osittain sattumalta yksi kohteistamme.
Syynä oli Walter Runebergin veistoskokoelmassa vierailu ja siellä kuullut kertomukset
 hautausmaan patsaista. Yksi sykähdyttävimmistä oli tämä Ville Walgrenin haudan muistomerkki. 

Schaumanin haudalla kävimme myös. Emme mistään isänmaallisesti kunnioitukseta
vaan kiinnostuksesta millaisen muistomerkin ylioppilaat aikoinaan hänelle pystyttivät. 



Ennen kotiin lähtöä oli vielä saatava ruokaa, joten valitsemme yhden kaupungin uusista (siis minulle vanhalle porvoolaiselle uusista) ravintoloista. Vanhasta kaupungista löytyy Gabriel 1763 -ravitnola. Itseasiassa olin jo kerran syönyt siellä tänä vuonna, joten osasin suositella sitä loistavaksi pizzapaikaksi. Vieraani valitsivat Pellingin ja Alvan. Minä punajuuriin ja pinaattiin ihastuneena valitsin Runebergin, mikä sopi myös reissumme kohteisiin hyvin.

Runeberg oli varmasti yksi parhaista pizzoista, jonka olen syönyt. Yksin syötäväksi kyllä ehkä liian iso. 



- - - - - -

Missä kävimme:
Cafe Helmi
Cafe Gabriole
Cafe Fanny
Gabriel 1763
Vanha Porvoo
Runebergin koti
sekä monessa pienessä kaupassa ja vähän muuallakin.