16. toukokuuta 2015

Hinauksen hiljaisuudessa

Olen usein kirjoittanut äänistä. Nyt jälleen. Kun moottorikone hinaa purjelentokoneen taivaalle, on moottorin jylyssä jotain niin turvallisen rauhoittavaa, että on vaikea ymmärtää ihmisten pelkoja lentämistä kohtaan. 

Se ääni kuuluu kentän reunassa seisomiseen, niin kuin tuuli ja aurinko taistelemassa poskilla.  Tuntuu oudolta katsoa vintturihinausta. Puuttuu jylinä ja valkoisen koneen joutsenmainen nousu. Sen sijaan tuuli, koneen lähtökuulutus radiosta ja hinausköyden kiristymisestä tuleva kilinä ovat ainoat äänet. Ja kun kone lähtee, ei hitaudesta ole tietoakaan, mutta sama sirous on kohoamisessa jyrkemmässä kulmassa vain.


Tänään on päättynyt Vesivehmaan kisat. Tuttuja nimiä oli voittajissa. Me emme olleet kisoja seuraamassa, vaan Immolan kentällä ilmailutapahtumassa. Sää suosi purjelentämisen kokeilua, mutta simulaattoriin uskalsi lentopelkoisetkin. Ilmailu ei ole suosiossa. Purjelentämisen määrä vähenee, vaikka maassa on hyvää monipuolista kalustoa. Immolan kentällä oli aikoinaan 300-400 lentäjää, nykyään 130, joista aktiivisesti lentää kourallinen. Katoaako harrasteilmailu tästä maasta?

Minäkin olen lentäjän tytär, joka ei lennä. En siltikään halua purjelennon loppuvan. Jokainen kesä on alkanut kentän reunalla seisten ilmaan tähyten. Nyt opettelen vintturihinauksen hiljaista maailmaa. Kentän vaihtaminen voi muuttaa paljon. Saako se minusta lentäjää? Suuresti epäilen.


Immolan ilmailutapahtumassa 16.5.2015

Purjelentosimulaattorissa sai istua koneen puikkoihin.

Meillä oli vain peruslennokki lapsena. Nykyään valikoima on huima ja
ensi lauantaina kuulemma sm-kisat Immolassa.  

Taitolento tuntuu lisääntyneen purjelennon parissa.
Painoraja EKAan on 87 kiloa. Kaunis se on, mutta yksipaikkaisena ulottumattomissani. 

Puolentoistatunnin aikana kaksipaikkasella lennettiin useampi näytöslento.
Mielenkiintoista oli, että vain joka neljäs kokeilija oli mies. Onko ilmailun tulevaisuus naisissa?